Näytetään hakutulokset haulle "

Käsityökalut

"
Baume & Mercier Riviera Baumatic MOA10616
Baume & Mercier Riviera Baumatic MOA10616

Sveitsiläisen Baume & Mercierin Riviera-mallisto julkaistiin alun perin vuonna 1973, kyseessä oli valmistajan ensiaskel tuolloin uusien kvartsikoneistojen maailmaan. Riviera on kellomallistona siitä perinteikäs, että malliston kelloissa otettiin Audemars Piguet’n Royal Oakin jälkeen toisena maailmassa käyttöön nykyään ikoninen kulmikas runkodesign. Baume & Mercier iski trendiin kiinni varhain, sillä esimerkiksi Patek Philippen maailmankuulu Nautilus julkaistiin vasta kolme vuotta Rivieraa myöhemmin. Vaikka Riviera ei nykypäivänä ylläkään tunnettavuudessa näiden luksuskellojen ruhtinaiden tasolle, pieni historiakatsaus todistaa, että prestiisi ja historia sillä on kuitenkin kohdillaan. Vuonna 2021 Baume & Mercier päätti herättää Riviera-malliston uudelleen henkiin muutamalla eri tyylillä ja koneistotyypillä.    Tässä Riviera Baumatic -kellossa kestävyys yhdistyy eleganssiin. Kellon syvänsinisen taulun keskiosa paljastaa osia koneistosta, mutta varsinaiseksi skeleton-malliksi tätä kelloa ei silti voida kutsua. Taulun keskiosa on niin hienovaraisen läpinäkyvä, että nopeasti vilkaistaessa koneistoa ei välttämättä edes tulisi huomanneeksi, mutta tarkemmin katsottuna sen kyllä erottaa. Kellon sisällä tikittää Baume & Mercierin oma koneisto, kaliiperin BM13-1975 automaattimylly, joka tunnetaan myös nimellä Baumatic. Koneisto käy 4 hertsin taajuudella ja sen käyntivara on huimat 5 vuorokautta eli 120 tuntia. Yli sadan tunnin käyntivarat ovat automaattikelloissa varsin harvinaisia ja ne helpottavat elämää huomattavasti, jos esimerkiksi on tapana jakaa ranneaikaa monen eri ajannäyttäjän kesken. Makeana lisäherkkuna tämä koneisto on myös COSC-sertifioitu. Se siis tutkitusti säilyttää käyntitarkkuutensa eri olosuhteissa ja asennoissa.   42 millimetrin leveydellään ja vain 10,6 millimetrin paksuudellaan Baumatic tuntuu ranteessa miellyttävän sopusuhtaiselta. Sen runko ja ranneke on molemmat kestävää ruostumatonta terästä. Lialta ja kolhuilta kelloa suojaa luja safiirilasi ja se on vesitiivis 100 metriin asti. Kyseessä on perinteitä kunnioittava mutta samalla moderni kello, joka on kotonaan yhtä lailla toimistossa kauluspaidan kanssa kuin rannalla t-paidassa.

3990 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Baume & Mercier Clifton COSC MOA10592
Baume & Mercier Clifton COSC MOA10592

Mustalla alligaattorirannekkeella tuleva Baume & Mercier Clifton MOA10592 on ranteessa todellinen katseenvangitsija. Sen tummanvihreä fumé-taulu on niin taidokkaasti viimeistelty, etteivät kuvat voi mitenkään vangita taulun koko kauneutta. Ällistyttävän tasapainoista taulua katsellessa tajuaa, että jokainen taulun yksityiskohta on tarkoin harkittu. Hienostuneen sirot osoittimet sekä indeksit on hiottu juuri oikeanlaisiksi korkeinta ammattitaitoa käyttäen. Lähes kaikista Clifton-mallista löytyvä kellon keskelle sijoitettu ristikko tuo tauluun symmetriaa sekä erottaa sen massasta: tämä Clifton on paljon enemmänkin kuin vain tyypillinen mielikuvitukseton pukukello. Taulua suunnitellessa on symmetriaan kiinnitetty huomiota: sekä taulun ylä- että alaosasta löytyy tasan kaksi riviä tekstiä ja vielä lähes samassa mitassa. Ulkoisesti upean B&M; Cliftonin koneisto ei sekään vertailussa kalpene, kellon sisällä tikittää nimittäin laadukas in-house automaattikoneisto, Baumatic BM13-1975A COSC. Koneiston käyntivara on huimat 5 päivää tai 120 tuntia. Lukema on merkittävä, sillä useimpien automaattikoneistojen käyntivara on noin 2-3 päivän luokkaa. Koneiston laadukkuudesta kertoo jotain sekin, että sille on myönnetty COSC:n kronometrisertifikaatti. Se on siis läpäissyt Sveitsin kronometri-instituutin testit käyntitarkkuudesta eri asennoissa sekä lämpötiloissa. Läpinäkyvän takakannen ansiosta voit ihastella koneiston lumoavaa käyntiä omin silmin. Samaan aikaan modernin mutta ajattoman pukukellon suunnittelu on helpommin sanottu kuin tehty, mutta Cliftonit ovat loistoesimerkki siitä, että se on mahdollista. Kolhuilta ja lialta kelloa suojaa kestävä heijastamattomalla pinnoitteella päällystetty safiirilasi. Kooltaan tämä ajannäyttäjä on sopusuhtaiset 40mm leveä ja paksuudeltaan vain 11mm sujahtaen huomaamattomasti kauluspaidan hihan alle. Vesitiiviyttä tältä Cliftonilta löytyy 50 metriin asti. Tällä mallilla B&M; lyö pöytään puhdasverisen pukukellon tai astetta formaalimman arkikellon vastustamattomassa paketissa, joka tarjoaa huippuluokan materiaaleja sekä viimeistelyä kohtuuhintaan.

3400 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää